30.5.2012

Leivotaan


Liekö koskaan ollut yhteishyvän ruokaliite näin
ahkerassa käytössä, jo toinen
ohje testissä vuorokauden sisään :)


Hillopiirakka

Pohja:
7 dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
250g voita tai margariinia
2 kananmunaa

Täyte:
n. 3 dl hilloa

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää paloiteltu
voi ja nypi ainekset murumaiseksi seokseksi
 (tai helpommin yleiskoneella)
Sekoita kananmunat nopeasti joukkoon.
Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa
puolisen tuntia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
Nosta neljasosa taikinasta syrjään koristesuikaleita
varten. Kauli lopusta taikinasta n. 30x30 cm:n
kokoinen ohut levy leivinpaperoidun pellin päälle.
Levitä päälle hillo. Kauli koristetaikina ja leikkaa
siitä ohuita suikaleita. Levitä suikaleet ruudukoksi
piirakan päälle. Paista piirakkaa n. 20 min. 
Anna jäähtyä, leikkaa paloiksi ja tarjoa
sellaisenaan tai esim vaniljajäätelön kanssa.

Mulla on jäänyt pakastimeen muutama pussi
viime vuotisia raparpereja. Tein mikrossa
hilloketta johon laitoin raparperin paloja
ja sokeria. kuumensin 5-10 min.
välillä sekoittaen ja lisäsin hillokkeen
joukkoon mansikka- ja vadelmahilloa.
Täytyy loputkin raparperit tehdä hillokkeeksi
niin saan ne käytettyä ennen kuin tulee uusia :)



~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Siis yhteishyvä :) Näytti näköislehtikin löytyvän nettisivuilta!

      Poista
  2. Pyörittelin lehteä tänään kädessäni, mutta en ehtinyt sitä vielä lukea.
    Pitääpä laittaa se sivuun, etten vahingossa heitä pois.

    Sain muuten arvontapalkinnon tänään:) Oli aivan ihana!! KIITOS!!
    Suojapaperista päätellen emme asu kovin kaukana toisista;) Oli muuten kiva lueskella, mitä teilläpäin myydään:) Siis ihan aikusten oikeesti!! Tykkään lueskella muiden paikkakuntien lehtiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mua nauratti kun molemmat voitot kulki saman matkan, vastakkaisiin suuntiin vaan! Ole hyvä, toivottavasti paikka löytyy :)

      Poista
  3. Katselin samaa ohjetta itsekin, ilmeisesti oli hyvää?! :D

    VastaaPoista
  4. Tämä näyttää ihanalta! Minulla ois omatekoista omenahilloa vaikka kuinka paljon pakkasessa ja suunnittelin myös tehdä tällä ohjeella siitä piirakkaa. Myös mokkapalakääretorttu samasta lehestä näytti herkulliselta,lurps!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥